arrowUutiset   



Uutiset
Joukkue
Ottelut
Tilastot
Videot
Historia
Ex-KalPat
Veikkaus
Forum
Linkit
Palaute
Monttu All-stars















Mika Strömberg kuukaudeksi KalPaan
20.09.2007
Kokenut 37-vuotias puolustaja Mika Strömberg vahvistaa KalPan takalinjoja seuraavan kuukauden ajan. MM-kultaa vuonna 1995 voittanut Strömberg kiekkoili viime kauden pronssille asti yltäneessä HPK:ssa, jonka riveissä puolustaja saalisti 50 runkosarjaottelussa tehot 3+6=9. Neljä SM-kultaa Jokereissa urallaan voittanut Strömberg on harjoitellut alkukauden Suomi-sarjajoukkue HC Keravan mukana.
 
Niukka tappio Raksilassa
20.09.2007
KalPan kauden ensimmäinen vierailu Kärppien vieraaksi Ouluun toi kuopiolaisille kovan taistelun jälkeen niukan 4-3 (1-0,1-0,2-3) –tappion. Kuopiolaisten tehomieheksi nousi kaksi maalia oululaisten maalivahti Tuomas Tarkin taakse upottanut Ville Hämäläinen. Illan viimeiseksi jääneen KalPan kolmannen osuman laukoi puolestaan Kärpistä Kuopioon keväällä siirtynyt Jyri Junnila.
Lue lisää...
 
TPS:n Kuokkanen ohittamaton
18.09.2007
Niiralan montussa tiistai-iltana vierailleen TPS:n maalivahti Juha Kuokkanen osoittautui isännille ohittamattomaksi esteeksi ja tehottomuudesta kärsivä kuopiolaisjoukkue joutui taipumaan lopulta 0-3 (0-1,0-1,0-1) –tappioon turkulaisille. Vierasjoukkueen osumat kirjattiin Lee Sweattille, Teemu Laineelle ja Antti Erkinjuntille, joka osui ottelun viimeisellä minuutilla tyhjään maaliin.
Lue lisää...
 
Harney ja KalPa purkivat sopimuksensa
17.09.2007
KalPan yhdysvaltalaispuolustaja Justin Harney ei palaa enää kuopiolaisseuran vahvuuteen osapuolten purettua yhteisymmärryksessä kuluvan kauden kattavan sopimuksen. Harney matkusti juuri ennen runkosarjan avausta Pohjois-Amerikkaan perheensä tueksi eikä siten ehtinyt pelata ainuttakaan SM-liigaottelua. KalPa hakee puolustukseensa pelaajaa paikkaamaan Harneyn jättämän aukon.
 
Pelicans rankaisi tehokkaasti Lahdessa
15.09.2007
KalPan kauden ensimmäinen vierasottelu päättyi kotijoukkue Pelicansin selkeään 8-3 (3-2, 2-1, 3-0) -voittoon. Viidesti ylivoimalla osuneiden lahtelaisten tehomiehiksi nousivat neljä pistettä saalistaneet Matias Loppi ja Vili Sopanen. Kuopiolaisista maalin makuun pääsivät Jani Tuppurainen, Jeremy Stevenson ja Jyri Junnila, jolle merkattiin myös syöttöpiste Tuppuraisen maaliin.
Lue lisää...
 
JYPille täydet pisteet sarja-avauksesta
13.09.2007
Voimakkaasti pelaajarintamalla panostanut JYP kävi nappaamassa Niiralan montusta kolme sarjapistettä KalPan runkosarjan avauksessa. Loppulukemat kirjattiin 4825 katsojan edessä muotoon 1-3 (1-1,0-1,0-1) jyväskyläläisten ykkösnyrkin Tuomas Pihlman-Jarkko Immonen-Antti Virtanen iskiessä kaksi maalia. Kuopiolaisten kauden avausosuma merkattiin puolestaan Tapio Laakson passista osuneelle Jyri Junnilalle.
Lue lisää...
 
Harney sivussa sarja-avauksesta
13.09.2007
Yhdysvaltalaispuolustaja Justin Harney on pois kuopiolaisseuran riveistä alkukauden. KalPan kotisivujen mukaan Harney on matkustanut äkillisten tapahtumien johdosta perheensä tueksi Pohjois-Amerikkaan. Niinikään puolustajan paikalla viihtyvä Petri Partanen puolestaan jatkaa uraansa Mestis-joukkue KooKoossa, jonka riveissä Partanen debytoi eilen.
 
KalPa-veikkaus käynnistyy
11.09.2007
Viideltä viime kaudelta tuttu KalPa-veikkaus jatkuu myös alkavalla kaudella. Veikkauksessa veikataan KalPan otteluiden lopputuloksia sekä parhaita pistemiehiä, jäähykuninkaita ja sijoituksia sarjapuoliskoittain. Ensimmäisen 8.12.2007 päätyvän sarjapuolikkaan ensimmäisen ottelun ja sarjapuolikkaan parhaan pistemiehen, jäähykuninkaan ja sijoituksen veikkaamiseen on aikaa torstaihin 13.9. kello 17:00 asti. Huom! Viime kauden tunnukset eivät ole voimassa! Lisää aiheesta Veikkaus-sivulta.
 
Nyköping katkaisi KalPan voittoputken
31.08.2007
KalPan seitsemään otteluun venynyt voittoputki katkesi harjoitusotteluiden viimeisessä kamppailussa Nyköpings HK:ta vastaan. Kuopiolaisten tappiottomien otteluiden sarja kuitenkin venyi kahdeksan ottelun mittaiseksi joukkueiden tasatessa maalit 3-3 (1-0,2-0,0-3). Kolmanteen erään kolmen maalin taka-ajoasemasta lähtenyt KalPa nousi tasoihin Timo Salon sekä viiden sekunnin välein osuneiden Janne Jalasvaaran ja Jyri Junnilan maaleilla. Kuopiolaisten harjoitusotteluiden saldoksi kirjattiin siten kahdeksan voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Harjoitusotteluiden pistepörssin löydät täältä.
Lue lisää...
 
KalPan voittoputki venyy
30.08.2007
KalPa onnistui jatkamaan nyt seitsemän ottelun mittaiseksi venynyttä voittoputkeaan Ruotsin kiertueensa kolmannessa ottelussa. Tällä kertaa kuopiolaisten käsittelyssä kaatui Allsvenskanissa pelaava Almtuna IS maalein 2-6 (0-2,1-1,1-3). KalPan maalit merkattiin kaksi ensimmäistä osumaa iskeneelle Tapio Laaksolle, Tommi Jokiselle, Tuomas Kiiskiselle ja kaksi maalia viimeisessä erässä laukoneelle Timo Salolle. KalPan Ruotsin kiertue ja samalla myös harjoitusottelut päättyvät huomiseen peliin niin ikään Allsvenskaniin valmistautuvaa Nyköping HK:ta vastaan.
Lue lisää...
 
Västerås nurin kolmannen erän nousun päätteeksi
29.08.2007
KalPan Ruotsin kiertueen toinenkin ottelu kääntyi lopulta kuopiolaisten eduksi. Päätöserään maalin tappioasemasta lähtenyt KalPa nousi 3-4 (2-1,1-1,0-2) –voittoon Tapio Laakson viimeisteltyä kuopiolaisten viimeisen osuman reilut kymmenen minuuttia ennen päätössummeria. Muut KalPan maalit syntyivät ylivoimalla ja ne merkattiin Henri Huohvanaiselle, Ville Hämäläiselle ja Timo Salolle. Tuomas Kiiskinen keräsi puolestaan kaksi syöttöpistettä. KalPan päävalmentaja Pekka Virta sai sen sijaan katsomokomennuksen päätuomarilta ottelun puolessa välissä.
Lue lisää...
 
KalPa aloitti Ruotsin kiertueensa voitokkaasti
28.08.2007
KalPan neljän harjoitusottelun mittainen Ruotsin kiertue käynnistyi 0-2 (0-1,0-0,0-1) –voitolla Allsvenskanissa pelaavasta Hammarby IF:sta. Ottelun osumat merkattiin Tapio Laaksolle ja Juha Virtaselle. Tuomas Nissinen torjui maalillaan 20 kertaa yltäen nollapeliin.
Lue lisää...
 
KalPa hankki NHL-kokemusta hyökkäykseensä
22.08.2007
KalPan viimeisin pelaajahankinta on yli 200 NHL-peliä urallaan pelannut yhdysvaltalainen Jeremy Stevenson. Laitahyökkääjän paikalla viihtyvä Stevenson pelasi viime kaudella pohjoisamerikkalaisissa alasarjoissa ja Tanskan pääsarjassa. KalPan ja Stevensonin sopimus kattaa alkavan kauden.
Lue lisää...
 
Kauvosaari ratkaisi kotiturnauksen voiton
18.08.2007
Vuosien tauon jälkeen paluun tehnyt Savon Sanomat-turnaus päättyi rangaistuslaukauskisan jälkeen kotijoukkueen riemuun. KalPa tasasi varsinaisella peliajalla Rapperswilin kanssa maalit 3-3 (2-1, 1-1, 0-1) Jyri Junnilan, Juha Alastalon ja Jani Tuppuraisen toimiessa isäntien maalintekijöinä. Rangaistuslaukauskisassa KalPan sankariksi nousi Jarkko Kauvosaari, joka ratkaisi pelin kuudennessa parissa.
Lue lisää...
 
KalPa finaaliin kotiturnauksessaan
17.08.2007
KalPa raivasi tiensä Savon Sanomat –turnauksen loppuotteluun kaatamalla Ässät maalein 3-2 (0-1,2-1,1-0). Kuopiolaiset nousivat toisessa erässä kahden maalin takaa tasoihin ja käänsivät ottelun itselleen Jani Tuppuraisen kolmannen erän alivoimamaalilla. Kaksi KalPan ensimmäistä osumaa kirjattiin Tuomas Kiiskiselle ja Jyri Junnilalle. Voiton myötä KalPa kohtaa turnauksen finaalissa AIK:n murskanneen Rapperswilin.
Lue lisää...
 
Yhteistyökumppaneista kotiturnaukseen
15.08.2007
KalPa esittäytyi medialle keskiviikkona uusien yhteistyökumppaniensa ja ulkomaalaispelaajiensa voimin. Seuraavassa katsaus lehdistötilaisuuden annista.
Lue lisää...
 
KooKoo putosi kyydistä päätöserässä
09.08.2007
KalPan harjoitusottelut jatkuivat perjantaina Varkaudessa kuopiolaisten kohdatessa Mestiksessä pelaavan KooKoon. Kouvolalaiset pysyivät KalPan mukana kaksi ensimmäistä erää, mutta viimeisen erän kolmen maalin voimalla kuopiolaiset karkasivat 5-1 (1-0,1-1,3-0) –voittoon. Avauserän Aatu Hämäläisen osuman jälkeen kuopiolaisten maaleista vastasivat puolustajat Ville Varakas, Janne Jalasvaara, Aku Pekkarinen ja Tomi Tuomainen. Debyyttinsä KalPa-paidassa tehnyt amerikkalaissentteri Bryan Lundbohm saalisti yhden syöttöpisteen.
Lue lisää...
 
SaiPa nurin pitkästä aikaa
07.08.2007
Kaksi maalia viimeistellyt laitahyökkääjä Jyri Junnila oli KalPan sankari kuopiolaisten kaataessa SaiPan lukemin 1-4 (0-1,0-2,1-1). Savitaipaleen jäähallissa pelatussa ottelussa muut kuopiolaismaalit merkattiin Mikko Laineelle ja jo neljännen harjoitusotteluosuman viimeistelleelle Jarkko Kauvosaarelle. KalPa-maalilla 29 torjuntaan venyneen Tuomas Nissinen nollapelin pilasi Ville Koho vain 17 sekuntia ennen loppusummeria. 
Lue lisää...
 
Jukurit kellisti KalPan
03.08.2007
Mikkelin Jukurit osoittautui Kalevankankaalle harjoitusotteluun vieraaksi saapuneelle KalPalle liian kovaksi palaksi. Isännät karkasivat vahvan toisen eränsä myötä lopulta 4-1 (1-1,3-0,0-0) –voittoon. Kuopiolaisista maalinteossa onnistui ottelun avausosuman viimeistellyt Jarkko Kauvosaari.
Lue lisää...
 
KalPalle harjoitusotteluiden avausvoitto
02.08.2007
Rauman Lukko joutui taipumaan KalPalle Eurajoella pelatussa harjoitusottelussa maalein 2-4 (1-2,1-1,0-1). Kuopiolaisten kauden ensimmäisessä täydellä peliajalla pelatussa ottelussa tehokkaimmiksi pelaajiksi nousivat kaksi maalia laukonut Jani Tuppurainen ja kaksi osumaa alustanut puolustaja Ville Varakas. Muut maalit merkattiin Jarkko Kauvosaarelle ja Teemu Virtalalle. KalPa jatkaa harjoitusotteluitaan perjantaina 3.8. kello 18:30 alkaen Mikkelissä Jukureiden vieraana. Niiralanmonttu.com seuraa ottelua ”livenä”.
Lue lisää...
 
KalPan Pitsiturnaus jäi kahteen otteluun
25.07.2007
KalPan kauden 2007-08 harjoitusotteluohjelman avannut Pitsiturnaus loppui kuopiolaisittain turhan lyhyeen. Ensin 1-1-tasapelin SaiPan kanssa tahkonneen ja alkusarjan toisessa ottelussa Tapparalle 2-0 antautuneen KalPan kohtalona oli jäädä oman alkusarjalohkon jumboksi ja siten ulos jatkopeleistä. 2x15 -minuuttisina pelatuissa otteluissa kuopiolaisista maalinteossa kunnostautui ainoastaan Jarkko Kauvosaari, joka sinetöi myös SaiPaa vastaan käydyn rangaistuslaukauskisan voiton.
Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

--
-
 
alkuun